Jyväskylän Nuorisoleiri täyteen varattu – historiallisesti yli 100 joukkuetta!
C-ikäisten Nuorisoleirille Jyväskylään on täyttynyt niin 100 joukkueen kiintiö kuin 10 varapaikkaakin. Leiriorganisaatio tarkastelee tilannetta alkuviikolla ja selvittää mahdollisuutta kasvattaa joukkuemäärää.
Mirella Nygård syöttää ja Emma Korhonen lyö tyttöjen kilpasarjan Itä-Länsi-ottelussa Hyvinkäällä 26.7.2024. Ⓒ Hanna Heinonen
Osallistujaennätys rikottiin 99 joukkueen voimin Hyvinkäällä viime vuonna. Nyt joukkueita on mukana ensi kertaa yli 100!
Mikäli joukkue ei ehtinyt ilmoittautua leirille eikä varapaikalle, mahdollisuutta voi vielä tiedustella erillisellä varasijalomakkeella.
– Osasimme odottaa valtavaa innostusta Nuorisoleirille, mutta 110 joukkueen määrä on selvästi suurempi kuin koskaan aiemmin. Tartumme tähän positiiviseen haasteeseen heti alkuviikosta ja selvitämme erityisesti majoituskapasiteetin osalta mahdollisuutta saada joukkueita ainakin varapaikoilta mukaan leirille, Nuorisoleirin johtaja Matti Mäkinen kertoo.
Varapaikoilla olevia joukkueita on ohjeistettu maksamaan joukkue- ja tuomarimaksu vasta siinä vaiheessa, kun pääsy leirille mahdollisesti vahvistetaan. Jos varapaikalle päätynyt joukkue on kuitenkin maksanut joukkue- ja tuomarimaksun, maksu palautetaan, mikäli joukkuetta ei ole mahdollista ottaa leirille.
Varapaikoilla olevat joukkueet: C-poikien pelisarja
Vimpelin Veto
Ulvilan Pesä-Veikot
Keravan Pesis-Juniorit
Varapaikoilla olevat joukkueet: C-tyttöjen pelisarja
Pesä Ysit, Lappeenranta
Pesäkarhut, Pori
Simon Kiri
Puijon Pesis, Kuopio
Siilinjärven Pesis
Manse PP Red, Tampere
Ylöjärven Pallo