Pesistä perheen pienimmille
Pesäpalloliitto on uudistanut pesisliikkaria ja tarjoaa nyt jokaiselle jäsenseuralle käyttöönsä uuden Kunnariketun pesisliikkari -konseptin.
Kunnariketun pesisliikkari
Kunnariketun pesisliikkari on 3–6-vuotiaille suunnattu liikuntaleikkikoulu, jossa kannustetaan lapsia aktiivisuuteen ilon ja onnistumisten kautta.
Tärkeintä Kunnariketun pesisliikkarissa on monipuoliseen liikunnallisuuteen kannustaminen, ryhmässä toimimisen opettelu sekä tunne- ja vuorovaikutustaitojen omaksuminen leikin varjolla. Pesisliikkarissa lapsi oppii motorisia perustaitoja sekä pesäpallon alkeita leikinomaisesti ja lapsilähtöisesti.
Liikunnallisuuden lisäksi tuokioissa opetellaan joka kerta tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Tunne- ja vuorovaikutustyökalut tuotetaan yhteistyössä Ympyräisten kanssa.
Uudessa pesisliikkarissa mukana seikkailee Pesäpalloliiton maskotti Kunnarikettu innostaen lapsia liikkumaan. Kunnariketun pesisliikkari kannustaa lapsia liikkumaan myös perheensä kanssa liikkarin ulkopuolella erilaisten tehtävien avulla.
Tavoitteena on, että kaikki seurat järjestävät jatkossa pesisliikkarin uuden Kunnariketun pesisliikkarin konseptin mukaisesti.
Miten aloitan Kunnariketun pesisliikkarin seurassani?
Pesäpalloliiton seurakehittäjät auttavat pesisliikkarin käynnistämisessä seuroissa. Ota siis rohkeasti heihin yhteyttä!
Pesisliikkariseuroille järjestetään Teams-tapaamisia keväällä ja syksyllä. Tapaamisten lisäksi järjestäjille ja ohjaajille tarjotaan sekä live- että teams-koulutuksia. Lisätietoa tilaisuuksista sekä koulutuksista saat seurakehittäjiltä.
Seurakehittäjien ajankohtaiset tilaisuudet ja koulutukset löydät täältä.
Seurakehittäjien yhteystiedot:
Mika Mikola, mika.mikola@pesis.fi, 050 557 8522
Mona Hupli-Kotiranta (vanhempainvapaalla 26.9.2024 alkaen)
Anna Tuomola, anna.tuomola@pesis.fi, 040 774 7728
Miten tilaan Kunnariketun pesisliikkarin materiaalit seuran käyttöön?
Jäsenseurat saavat Pesäpalloliiton tarjoamat materiaalit käyttöönsä maksutta. Materiaaleja voi tilata sekä kesä-, syys- että talvikaudelle.
Syys- ja talvikauden materiaalitilaus on avoinna. Tutustu ensin materiaaleihin ja niiden tilausohjeisiin.
Voit tilata materiaalit seuranne käyttöön tämän linkin kautta.
Pesisliikkari
Materiaaleja
Markkinointimateriaalia seuroille
Materiaalia liikkaritunneille
Kunnariketun tehtäväkortit* (tilattavissa painettuna versiona)
Kotitehtävävihko (tilattavissa painettuna versiona)
Lajitaitojen opettaminen pesisliikkarissa (tulossa)
*Roundies Entertainment Oy:llä on oikeudet Ympyräiset-brändiin ja siihen liittyviin hahmoihin ja Tunnetaito-ohjelmaan. Suomen Pesäpalloliitto ry omistaa Kunnarikettu-nimisen maskotin oikeudet. Roundies Entertainment Oy ja Pesäpalloliitto ovat sopineet Tunnetaito-ohjelman pedagogisten menetelmien ja ohjeiden käytöstä Kunnariketun pesisliikkarissa. Oikeudet koskevat vain Kunnariketun pesisliikkaria ja vain Pesäpalloliiton ohjeistaman pesisliikkaribrändin mukaista käyttöä. Tunnetaito-ohjelman luovuttaminen kolmansien osapuolien käyttöön sekä ei-Pesäpalloliiton alaisten jäsenseurojen käyttöön ei ole sallittua, eikä Tunnetaito-ohjelmaa ole luvallista käyttää Kunnariketun pesisliikkari -brändistä poikkeavissa toiminnoissa. Kuvattu väärinkäyttö ja luvaton käyttö ovat sopimusrikkeitä. Mahdollisista jäsenseurojen väärinkäytöksistä seuraa sanktio, jonka suuruudesta päättää Suomen Pesäpalloliitto ry:n johtokunta. Muu luvaton käyttö on tekijänoikeuslain mukaisesti kielletty.
Kunnariketun pesisliikkari järjestävät seuraavat seurat:
Fera, Rauma
Harjavallan Jymy
Jurvan Liekki
Jyväskylän Kiri & Kirittäret Juniorit
Kinnarin Pesis 2006, Järvenpää
Loimaan Palloilijat Junioripesis
Mailattaret, Vaasa
Manse PP, Tampere
Merimaskun Ahto, Naantali
Pattijoen Urheilijat Juniorit, Raahe
Pesäkarhut, Pori
Pomarkun Pyry
Puijon Pesis, Kuopio
Puna-Mustat, Helsinki
Puurtilan Kisa-Pojat, Varkaus
Roihu, Helsinki
Summan Ponnistus, Hamina
Ylihärmän Pesis-Junkkarit, Kauhava
Kunnarikettu kiertää talven ajan nyt seurojen pesisliikkareissa - täältä näet milloin Kunnarikettu on juuri sinun paikkakunnallasi:
su 27.10. Eurajoen Veikot
ma 28.10. Fera
ke 30.10. Ulvilan Pesä-Veikot
ma 4.11. Kokemäen Kova-Väki
ke 6.11. Harjavallan Jymy
pe 8.11. Kankaanpään Maila
la 9.11. Hämeenkyrön Räpsä
su 10.11. Manse PP
ti 12.11. Ikaalisten Tarmo
to 14.11. Humppilan Veikot
ma 18.11. Pesäkarhut
ti 19.11. Pesäkarhut
ke 20.11. Pomarkun Pyry
ti 26.11. Pöytyän Urheilijat
su 1.12. Turku-Pesis
ma 2.12. Mynämäen Vesa
ti 3.12. Merimaskun Ahto
to 5.12. Loimaan Palloilijat jr
ma 9.12. Laitilan Jyske (Pyhäranta)
to 12.12. Laitilan Jyske (Uusikaupunki)
pe 13.12. Laitilan Jyske (Laitila)
la 4.1. Talvisuper Seinäjoki
ma 6.1. Talvisuper Lapua
to 9.1. Hyvinkään Tahko
ma 13.1. Puna-Mustat
ke 15.1. Kinnarin Pesis
to 16.1. Keravan Pesis-Juniorit
ti 21.1. Riihimäen Pallonlyöjät
to 23.1. Roihu
su 26.1. Haminan Palloilijat
ke 29.1. Summan Ponnistus
to 30.1. Imatran Pallo-Veikot
la-su 1.-2.2. Talvisuper Joensuu
ke 5.2. Joensuun Maila
su 9.2. Kiteen Pallo
ke 12.2. Viinijärven Urheilijat
ma 17.2. Puurtilan Kisa-Pojat
la 22.2. Siilinjärven Pesis
ma 24.2. Puijon Pesis
ke 26.2. Puijon Pesis
Kevään 2025 jatko-ohjelma julkaistaan myöhemmin.
Pesäpalloliitto
Pesispassi
Pesispassi on tarkoitettu 2011 ja myöhemmin syntyneille lapsille ja nuorille. Passi on käytössä seuraavissa harrastetoiminnoissa: pesisliikkarit ja pesiskoulut, Naperopesis, Hitteri-turnaukset, pesiskerhot ja baseball/softball-kerhot. Pesispassi sisältää sisäänpääsyn kaikkien pesäpallosarjojen runkosarjan otteluihin. Passit lunastetaan sähköisesti Suomisportista. Tutustu passin tuoteselosteeseen ja muihin ehtoihin Lisenssit-sivullamme.
Lisenssit-sivulleLisätietoja
Mika Mikola
Seurakehittäjä
Juniori- ja valmennuspäällikköverkosto Seurayhteistyö, tilaisuudet ja yhteistyö seuratoimijoiden kanssa (joukkueenjohtajat, pesiskoulu, pesisliikkari, harrastepesis), tuet ja avustukset – tilaisuudet, sparraus
Mona Hupli-Kotiranta
Seurakehittäjä - Vanhempainvapaalla
Juniori- ja valmennuspäällikköverkosto, seurayhteistyö, tilaisuudet ja yhteistyö seuratoimijoiden kanssa (joukkueenjohtajat, pesiskoulu, pesisliikkari, harrastepesis), tuet ja avustukset – tilaisuudet, sparraus