Tuomarina
pesäpallopelin ytimeen

Tuomarikoulutustilaisuuksia järjestetään keväisin kattavasti eri puolilla Suomea. Pelituomari vastaa kokonaisuudesta, syöttötuomarin toimintakenttä on kotipesässä. Lisäksi pesätuomareilla ja takarajatuomarilla ovat omat tärkeät tehtävänsä. Tuomaritoiminta on ennen kaikkea tiimityöskentelyä.

Tuomariksi

Mukaan tuomaritoimintaan!

Tuomaritoiminta on mukava ja kehittävä harrastus kaikenikäisille. Tuomaritehtävissä opitaan tietoja ja taitoja, joista on hyötyä niin pelikentällä kuin yleensäkin elämässä. Tuomarin roolissa yhdistyvät päättäväisyys ja jämäkkyys sekä toisaalta yhteistoiminta muiden tuomareiden kanssa.

Tuomaritoiminta on vahvaa yhteispeliä. Tuomarit auttavat kentällä toisiaan ja noudattavat ennalta sovittuja käytäntöjä. Yhteisöllisyys on vahvaa kentän ulkopuolellakin. Jo pelkästään matkoilla otteluihin luodaan yhteishenkeä ja vietetään aikaa mukavalla porukalla.

Mukaan toimintaan on helppo lähteä osallistumalla koulutustilaisuuksiin ja ottamalla yhteyttä oman seuran tuomarivastaavaan tai alueiden tuomarikouluttajiin. Pesäpallon tuomariasut toimittaa Unique Branding. Omaa osaamistaan voi arvioida tutustumalla hyvän osaamisen kuvauksiin.

Tuomarikoulutus

Pelaajauralla ja sen jälkeen

Pelaajasta tuomariksi

Ei joko tai, vaan sekä että! Miettiessään pelaaja- ja tuomariuran välillä moni valitsee nykyään molemmat. Erityisesti nuorelle pelaajalle tuomaritoiminnan kautta saatava oppi on merkittävää. Sääntötietous on itsestäänselvää, mutta tuomarina toimiminen tukee myös pelinlukutaidon kehittymistä ja pelin ymmärtämistä eri näkökulmista.

Tuomariura on loistava vaihtoehto silloinkin, kun räpylä ripustetaan naulaan. Pelaaminen antaa vahvat valmiudet jatkaa aktiivitoimintaa lajin parissa tuomarina. Nopeakin eteneminen ylemmille sarjatasoille on mahdollista.

Oman seuran otteluissa pääsee matalalla kynnyksellä kokeilemaan. Jos innostus valtaa mielen, valtakunnalliset sarjat tarjoavat lisää virikkeitä sekä uusia joukkueita ja uusia kenttiä.

Tuomarina pääsee pesäpallo-otteluiden aitiopaikalle ja tapahtumien keskipisteeseen aistimaan tunnelmaa. Tuomari antaa pelaajien pelata, mutta varmistaa omalla ammattitaidollaan ottelun säännönmukaisen kulun.

Pelaajauran jälkeen

Nuorisotuomariksi leireille

Leirit innostavat ennätysmäärin

Pesäpallo on tunnettu vuosikymmenten ajan nuorisotuomaritoiminnastaan, joka innostaa tuomarin polulle yhdessä samanikäisten ja samanhenkisten kavereiden kanssa. Valtakunnalliset ja alueelliset leirit ovat yhtä lailla pelaajien kuin tuomareiden suosiossa. Tuomarit saavat leireiltä sekä tuomaripalkkion että maksuttoman leiripassin.

Pesäpallo kasvaa ja kasvattaa. Tuomaritoiminnassa kartuttaa osaamista, josta on hyötyä niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella. Leireillä tutustuu samanhenkisiin ystäviin eri puolilta Suomea. Useissa tapauksissa yhteys on säilynyt vuosien ja vuosikymmenten jälkeenkin.

Leirille tuomariksi!

Tule mukaan sellaisena kuin olet!

Turvallinen tila

Epäasiallista käyttäytymistä ei pesäpallon parissa hyväksytä missään muodossa. Toimijoita ohjeistetaan ilmoittamaan matalalla kynnyksellä kaikista koetuista ja havaituista epäkohdista. Kaikessa pesäpallotoiminnassa kunnioitetaan aina turvallisen tilan periaatteita.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat toiminnan kulmakiviä. Tuomaripuolella mukana on yhä enemmän tyttötuomareita, ja naistuomari on yltänyt niin Itä-Länteen, loppuotteluihin kuin vuoden tuomariksikin.

Turvallinen tila

Etkö löytänyt etsimääsi?