Pesiskynä-blogi: Miksi pesäpallon aluetoiminta on tärkeää
Pesäpallolla menee tällä hetkellä hyvin. Huippupesäpallon näkyvyys on kasvussa, jopa Suomen rajojen ulkopuolellakin. Naispesäpalloilu on seuratuinpien palloilulajien listalla hyvissä asemissa ja lisenssimäärät ovat kasvussa. Meillä on siis monia syitä olla ylpeitä kansallispelistämme.
Pesiskynä Maija Seppälä.
Meidän on tärkeää katsoa kohti tulevaisuutta, jotta säilytämme pesäpallon aseman kärkilajien joukossa jatkossakin. Tavoitteena on, että yhä useampi lapsi ja nuori valitsee pesäpallon omaksi lajikseen ja tässä aluetoiminta on avainasemassa.
Pesäpallossa Suomi on jaettu neljään maantieteelliseen alueeseen: pohjoiseen, itään, etelään ja länteen. Jokaisella alueella on omat ominaispiirteensä, jotka vaikuttavat osaltaan toimintaan. On isoja kaupunkeja, haja-asutusalueita, perinteisiä pesäpallopaikkakuntia ja paikkakuntia, joita pesäpallo ei ole vielä valloittanut. Jokaisella alueella Pesäpalloliitolla työskentelee aluevastaava, jonka tehtävänä on pesäpallon edistäminen ja seuratoiminnan elinvoiman kasvattaminen omalla alueellaan.
Aluevastaavien lisäksi Pesäpalloliitolla on kaksi seurakehittäjää ja nuorisopäällikkö. Seurakehittäjät työskentelevät ylialueellisesti koko Suomessa ja vastaavat mm. junioripäällikkötoiminnasta yhteistyössä seurojen kanssa. Nuorisopäällikön työajasta ison osan vie leiritoiminnan organisointi ja kehittäminen.
Alueiden työntekijät toimivat hyvin erilaisten seurojen kanssa yhteistyössä. On useamman kokoaikaisen työntekijän huippuseuroja useine juniorijoukkueineen, on junioriseuroja, joissa ei ole aikuisten sarjatoimintaa ja on pieniä muutaman joukkueen seuroja. Nämä kaikki seurat tekevät todella tärkeää työtä lasten ja nuorten parissa.
Aluevastaavat ja seurakehittäjät auttavat seuroja kehittämään omaa osaamistaan ja sujuvoittamaan arjen toimintoja. Nämä asiat auttavat lajimme vetovoiman ja harrastajamäärien kasvattamisessa. Aluevastaavat ja seurakehittäjät toimivat linkkinä seurojen välillä ja auttavat rakentamaan seurayhteistyötä. Onnistumisten jakaminen seurojen välillä on tärkeä osa toimintaa. Näin matkaamme kohti yhteistä visiotamme: ”koko kansan peli”.
Aluetoiminnan iso merkitys on kasvun mahdollistamisessa. Tarvitsemme joka vuosi uusia lapsia mukaan pelaamaan pesäpalloa, että tulevaisuutemme on turvattu. Olemmekin lanseeranneet Kunnariketun pesisliikkarin, jonka valmiin konseptin avulla seurojen on helppo käynnistää pienten lasten toimintaa omalla paikkakunnallaan. Konseptissa on huomioitu lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin panostaminen tuomalla mukaan liikunnalliseen elämäntapaan kannustamisen lisäksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettelu. Näin kannamme omaa vastuutamme lasten kasvamisessa osaksi tätä yhteiskuntaa ja muuttuvaa maailmaa.
Aluevastaavien ja seurakehittäjien tehtävä on vuosittain korostaa seuroille uusien pienten lasten joukkueiden kokoamisen merkitystä. Seuratoiminnan perusta luodaan rakentamalla joka vuosi uusi Junnusuper-joukkue. Tällä varmistetaan pesäpallon tulevaisuus ja turvataan katkeamaton joukkuetoiminta seuran sisällä. Aluevastaavat ja seurakehittäjät ovat toiminnassa seurojen tukena ja antavat vinkkejä, miten uusia pelaajia ja toimijoita voi seuraan löytää. Kasvu on mahdollista vain turvaamalla eri resurssien riittäminen. Kaiken pohjana toimii laadukas seuratoiminta ja kestävä talous.
Jokaisella alueella toimii johtoryhmä, jonka tehtävänä on edistää pesäpalloa ja vahvistaa seuratoimintaa alueellaan. Johtoryhmien puheenjohtajat ja jäsenet valitaan joka toinen vuosi alueellisissa seurakokouksissa. Näissä valinnoissa huomioidaan alueellinen kattavuus.
Tänä vuonna johtoryhmätyöskentelyä ollaan uudistamassa ja tuomassa seuroille entistä näkyvämmäksi. Pesäpalloliiton ja johtoryhmien yhteinen tavoite on kehittää pesäpalloa vuorovaikutuksessa seurojen kanssa. Alkuvuoden tapaamisissa on pohdittu aluetoiminnan tehtävää ja tarkoitusta. Jokainen johtoryhmä on asettanut vuodelle 2025 kolme keskeistä tavoitetta pesäpallon edistämiseksi omalla alueellaan. Näiden tavoitteiden myötä johtoryhmät tekevät konkreettista ja näkyvää työtä pesäpallon hyväksi.
Pesäpalloliiton aluetoiminta on keskeisessä roolissa lajin kehittämisessä ja tulevaisuuden rakentamisessa. Tehtävämme on tukea seuroja ja tarjota heille resursseja sekä yhteistyötä, jotta pesäpallo voi jatkaa kasvuaan tulevaisuudessakin.
Yhdessä meillä on mahdollisuus luoda pesäpallolle entistä kirkkaampi tulevaisuus.
- Maija Seppälä, Pesäpalloliitto seura- ja aluetoimintapäällikkö
Pesiskynä on Pesäpalloliiton blogi, jossa kirjoittajat jakavat näkemyksiä rakkaasta kansallislajistamme.